aidLang on vuonna 2015 perustettu kieliapuun ja -tukeen erikoistunut kieliammattilaisten ryhmittymä. Tällä hetkellä saatavana on apua ranskan ja suomen kielissä. aidLangin kieliapu tai -tuki on tarkoitettu yhtä hyvin yksityishenkilöille kuin yrityksille ja erilaisille yhteisöille.
- Miksi puhua pikemminkin kieliin liittyvästä avusta kuin kielten tunneista ?
Kielen oppimisen motivaationa toimii pitkälti se, että kielellä halutaan tehdä asioita ja olla yhteydessä muihin. Kokemus on osoittanut, että ihminen oppii parhaiten silloin, kun hän on itse ns. ohjaksissa ja kun häntä samalla tuetaan ja autetaan matkalla haluttuun suuntaan. aidLang auttaa ja tukee Sinua siten, kuin juuri Sinä tarvitset apua ranskan tai suomen kielessä jopa hyvin lyhyellä varoitusajalla.
Peruskäsitteistöä
Apu tai tuki ovat aidLangin toiminnan peruskäsitteitä. Eri ihmisten tarpeet ja tavoitteet kielen oppimisen suhteen voivat olla hyvinkin erilaisia ; joku haluaa oppia kieltä kokonaisvaltaisesti esimerkiksi parantaakseen työmahdollisuuksiaan, kun taas joku toinen pyrkii esimerkiksi siihen, että osaa käyttää kieltä suullisesti tietyissä tilanteissa. Myös kielen osittainen osaaminen on tärkeää ja merkitystä onkin vain sillä, mitä Sinä kieleltä tarvitset ja haluat.
Koska aidLangin apu räätälöidään ja suunnitellaan yhdessä Sinun kanssasi, toiminnan lähtökohtana on aina ensin selvittää ja arvioida, mitkä ovat kielitaitosi vahvuudet ja sen kehittämiskohteet. Vasta tämän jälkeen lähdetään etenemään haluamaasi suuntaan. Prosessi alkaa siis kielellisen tilanteesi arvioinnista ja jatkuu sitten yhteistyössä valitsemaasi suuntaan.
Arviointi aidLangissa
Arviointi sisältää aina ajatuksen arvottamisesta – arvioinnin avulla arvotetaan jo opittua. aidLang käyttää kielitaitosi arviointiin muutakin kuin niin kutsuttua ulkoista arviointia (= joku toinen kertoo, millaista on kielellinen osaamisesi). Tarjolla on kolmenlaista arviointia, joita käytetään tilanteen mukaan ja joissa myös Sinun näkemyksesi pääsee esille :
-
Itsearviointi
- oman osaamisesi sekä opiskelun alussa että sen aikana (oppijana yksityishenkilö)
-
Vertaisarviointi
- toisen oppimisen arviointi (oppijana pari tai ryhmä)
-
Palaute
- ohjaavan palautteen saaminen tai antaminen (kaikenlaiset oppimistilanteet)